Päiväkotikuvausten lopettaminen Vantaan päiväkodeissa

30.03.2025

Me varhaiskasvatuksessa olevien lasten vanhemmat saimme tietää päiväkotikuvausten lopettamisesta viime syksynä. Kirjoitin silloin kahden muun vanhemman kanssa kannanoton Vantaan varhaiskasvatusjohtajalle ja apulaiskaupunginjohtajalle, sillä valokuvauksen lopettamispäätöksen perustelut olivat ontuvat. Edelleen olen sitä mieltä, että valokuvaus tulisi olla mahdollista järjestää päiväkodeissa entiseen tapaan. Monelle lapselle päiväkodissa otetut kuvat voivat olla ainoita ammattilaisen ottamia lapsuuskuvia, ja ryhmäkuvasta lapsen on mahdollista katsoa myöhemminkin, millaisia lapsia hänen ryhmässään oli päiväkotiaikana. Ensi syksynä tilanne tulee olemaan se, että entistä harvemmat lapset saavat mahdollisuuden osallistua päiväkotikuvaukseen, sillä kuvauksen järjestäminen siirtyy nyt vanhemmille tai joissain päiväkodeissa oleville vanhempaintoimikunnille. Voisin siis sanoa, että päiväkotikuvauksen lopettaminen eriarvoistaa lapsia enemmän, vaikka perustelu lopettamiselle oli perheiden yhdenvertaisen kohtelun vahvistaminen.

Kuvituskuva


Kannanotto päiväkotikuvauksen lopettamiseen

Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta 10.9.2024 Vantaa

Mikko Mäkelä, varhaiskasvatusjohtaja

Katri Kalske, apulaiskaupunginjohtaja

Viime viikolla varhaiskasvatuksessa olevien lasten vanhemmat saivat tiedokseen erittäin ikävän asian: Vantaa lopettaa päiväkodeissa järjestettävän valokuvauksen voimassa olevan hankintakauden jälkeen. Lopettamispäätöstä varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä perusteli sillä, että valokuvauksen järjestäminen on käytännössä hankalaa, valokuvaukselle ei ole pedagogisia perusteita eikä se ole varhaiskasvatussuunnitelman mukaista toimintaa. Lisäksi kaupungin päiväkoteihin halutaan yhdenmukaiset käytännöt ja perheille yhdenmukaista kohtelua, sillä kaikki perheet eivät halua lapsensa osallistuvan kuvaukseen. Näin ollen voisi kysyä, onko lasten kuvaamiselle peruskoulussa pedagogiset perusteet.

Lopettamispäätöksen perustelut ovat ontuvat. Se, että hankintakautta ei enää jatketa, vaikuttaa säästötoimenpiteeltä, joksi sitä ei vain ole haluttu suoraan nimetä. Vantaan alijäämäisellä budjetilla säästökohteita etsitään joka puolelta, myös varhaiskasvatuksesta, mutta tässä taloudellisessa tilanteessa voidaan myös miettiä, miten päätös vaikuttaa valokuvaamojen tuloille tilanteessa, jossa digikuvista teetetään yhä vähemmän konkreettisia valokuvia.

Valokuvauksen järjestäminen on Mäkelän mukaan myös käytännössä haastavaa. Tämä ilmeisesti johtuu siitä, että päiväkotien rutiinit ovat valokuvauspäivänä erilaiset, ja joidenkin lasten vanhemmilla on ollut paljon vaatimuksia lapsensa kuvaamisesta. Mikäli vanhempien käytös on lisännyt varhaiskasvatuksen henkilöstön työtaakkaa, olisi järkevää ollut viestiä vanhemmille selkeästi, että lapset menevät kuvattaviksi sen näköisinä kuin ovat aamulla päiväkotiin tulleet. Vaatteiden ja hiusten laittaminen lapsille valokuvauskuntoon olisi siten vanhempien vastuulla. Mitä päivän erilaiseen kulkuun tulee, on selvää, että kuvauspäivässä on järjestämistä ja jännitystä, mutta niin on lasten kanssa myös retkille lähdettäessä. Ei kotonakaan voi aina taata sitä, että päivät menevät samalla tavalla ja suunnitelman mukaan.

Kaupungin tiedotteessa kerrottiin myös, ettei valokuvaus ole varhaiskasvatussuunnitelman mukaista toimintaa ja varhaiskasvatuksen henkilöstön työn pitää vastedes kohdentua pedagogiseen toimintaan lapsiryhmissä. Valokuvaukselle kuitenkin on pedagogisia perusteita juuri varhaiskasvatussuunnitelmassa, kuten esimerkiksi suunnitelman kohdassa 4.2. Pedagoginen dokumentointi. Kohdassa lukee, että "yksittäisten dokumenttien, esimerkiksi valokuvien, piirrosten tai henkilöstön havaintojen, avulla voidaan yhdessä lasten kanssa tarkastella heidän kehitystään ja oppimistaan."

On hienoa, että päiväkodeissa otetaan kännykällä kuvia lasten päivittäisistä toiminnoista ja laitetaan niitä esimerkiksi Instagramiin vanhempien nähtäväksi, mutta ongelmana tässä on se, ettei lasten ryhmästä saa kokonaiskuvaa, eikä lapsi välttämättä tunnista kuvissa olijoita, sillä joidenkin lasten kasvot eivät saa kuvissa näkyä tai joitain lapsia ei saa kuvata ollenkaan. Kuvia ei myöskään usein voi tallentaa omalle laitteelle, joten kun päiväkoti tyhjentää tilinsä kuvat, ei niitä myöhemmin voi enää lapsen kanssa katsella. Päiväkodissa valokuvaamon ottamista ryhmäkuvista ja oman lapsen yksittäiskuvista on ollut liikuttavaa seurata lasten kasvamista ja verrata niitä omiin vastaaviin kuviin toiselta vuosikymmeneltä.

Lopettamispäätöstä perustellaan myös sillä, että varhaiskasvatuksen henkilöstön työn pitää kohdentua pedagogiseen toimintaan lapsiryhmissä, mutta varhaiskasvatussuunnitelmassa edellytetään henkilöstöltä ammattitaitoa ja herkkyyttä tunnistaa eri tilanteiden pedagogisia mahdollisuuksia.Varhaiskasvatussuunnitelmassa tulee myös esiin kokonaisvaltaisuus pedagogisessa toiminnassa: se antaa hyvin vapaat kädet toiminnan toteuttamiselle, eikä rajaa työtapoja pois. Miksi valokuvaus ei tukisi esimerkiksi lapsen osallisuutta ja ryhmään kuulumisen tunnetta? Myös useasta muusta varhaiskasvatussuunnitelman kohdasta löytyy pedagogisia perusteita valokuvauksen säilyttämiselle.

Varhaiskasvatusjohtaja Mäkelä kirjoittaa tiedotteensa lopuksi vielä näin: "Päätöksellä haluamme [...] vahvistaa perheiden yhdenvertaista kohtelua. Kaikki perheet eivät halua lastensa osallistuvan kuvauksiin." Valokuvaukseen osallistuminen on kuitenkin tähänkin asti ollut vapaaehtoista, eikä ketään ole kuvaukseen pakotettu. Tämäkin on siis ontuva perustelu, sillä lapsia kuvataan viikottain sosiaalisen median alustoille. Vanhemmat voivat tässäkin tapauksessa kieltää lapsensa kuvaamisen. Yhdenvertaisella kohtelulla perustelemisella voitaisiin perustella myös esimerkiksi se, että päiväkodit saavat vastedes toteuttaa vain sellaisia retkiä, joihin jokaisella päiväkodilla on mahdollisuus.

Valokuvaukselle on siis monia varhaiskasvatussuunnitelmasta löytyviä perusteita. Varhaiskasvatuksen henkilöstön työn pitää vastedeskin kohdentua pedagogiseen toimintaan lapsiryhmissä, kuten tiedotteessa todettiin, mutta päiväkotien pedagogista toimintaa heikentää valokuvauspäivää enemmän riittämätön henkilöstömäärä ja isot ryhmäkoot.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita